tiistai 30. tammikuuta 2018

MieliHyväKalenteri 30. luukku - Peilikuva


Peilikuva valehtelee! Peilikuvassa vasen ja oikea vaihtavat paikkaa ja olemme tottuneet näkemään itsemme valheellisesti. Kun katsomme itseämme valokuvasta, kuva näyttää olevan yleensä huono, koska se ei näyt samalta mihin olemme tottuneet.

Olemme tottuneet valheelliseen kuvaan itsestämme ja ystävämme, perheemme ja tuttavamme näkevät todellisen minämme päivittäin. Sen vuoksi valokuvissa muut näyttää samalta kuin yleensä, mutta itse ei yhtään itseltään.

Ulkonäköpaineet voi rajoittaa elämää, ja ja ylivoimaisesti suurin stressin aihe on kilot.
 

Vinkkejä peiliin katsomiseen:
- Lopeta Sitten Kun- ajattelu vaan tartu asioihin sellaisena kun nyt olet
- Lopeta jahkailu ja tartu toimeen. Jos et ole tyytyväinen peilikuvaasi ala tekemään asioita kuvan parantamiseksi. Niin teki esimerkiksi ystäväni Tuija
- Hanki sopivat alusvaatteet ja oikean kokoisia vaatteita. Moni peilikuvan kuhmura voi tasoittua hoitamalla vaatepuolen kuntoon
- Ota oma hetki, riisu vaatteesi ja katso itseäsi peilistä. Ihastu itseesi ja löydä parhaat puolesi. Kehu itseäsi ääneen. Yritä löytää kolme kaunista asiaa. Olkoon ne vaikka pikkurilli, korvanlehti ja vasemansilmän luomen asento. Toista tämä kuuriluonteisesti loppuelämäsi ajan. Älä välitä mitä muut sanovat, koska sinä olet kaunis. Ja kun sinua kehutaan, ota kehut vastaan niitä lainkaan vähättelemättä.

Lähteet:
Yle.fi : Prisma Studio : Miksi näytät valokuvissa aina niin hirveältä?
Menaiset.fi :
Ahdistaako oma peilikuva? Psykologi paljastaa yleisen ajatuslukon ja kertoo, miten siitä pääsee yli
HS. fi: Tutkimus:Vartalon kokoa on vaikea arvioida totuudenmukaisesti

Lue myös:
MieliHyväKalenteri 29. luukku - Vitamiinit
MieliHyväKalenteri 31. luukku - Ilo
-----------
MieliHyväKalenteri vastaa joulukalenteria, paitsi tätä kalenteria voi lukea muulloinkin kuin tammikuussa. 

Kalenterin tarkoitus on muistuttaa itseäni päätöksestäni uusien elämäntapojen ylläpitämiseen sekä aktivoida muita samoilla linjoilla olevia.

-----------

Valokuva Unsplash kuvapankista: Photo by Mike Wilson on Unsplash

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sana on vapaa. Kaikki kommentit luetaan!